maanantai 7. huhtikuuta 2014

Maalimiesmotivaatio - mistähän sitä saisi?

Tottikset rullaa omalla painollaan eteenpäin. Olen tyytyväinen, että tuo osa-alue sujutu kerrankin, kun yleensä tuppaan sitä välttelemään, jos ei suju. Sitä seuraamista me edelleen hinkataan ja on tosiaan hienoa huomata, että edistystä on tapahtunut. Mutta ei siitä sen enempää.

Milan vahvin osa-alue; paikkamakuu.
Ollaan tehty edelleen paljon esineruutua ja se sujuukin aivan loistavasti! On niin omituista, että esineruutu on aivan huippu, mutta haku taas tökkii. Eilen meillä oli hakutreenit ja jälleen kerran sama ongelma. Kyllä se tyttö hienosti upposi ja teki töitä siellä metsässä, löysi maalimiehen, mutta sitten se vain hylkäsi sen. Lähetin uudelleen ja vielä kerran uudelleen ennenkuin vasta päätyi maalimiehen luo. Koira oli ollut ruuatta, joten olisi luullut, että se ruoka motivoisi. Toiselle maalimiehelle Mila ei varsinaisesti edes löytänyt, eipä se oikeastaan edes nenäänsä käyttänyt. Ääniavulla se kuitenkin sinkaisi salamana sinne missä maalimies oli. Kolmannelle maalimiehelle lähetin ja lähdin itse hieman kävelemään perään. Tänne ei ollut mitään ongelmaa. Tulimme siis siihen tulokseen, että joko maalimiesmotivaatio on nollassa, tai sitten tuo ei vain mielellään lähde luotani. Jotenkin tuntui, että tälle viimeiselle maalimiehelle meni niin hienosti, kun hieman kävelin perään ja koira sai minusta tukea. Se toisaalta selittäisi miksi esineruutu on niin huippu - koiralla ei ole mitään paineita, kun tarvitsee etsiä vain esine. Ei maalimiestä. 

Alusta astihan on ollut selvää, että Mila on sen verta herkkä koira, että haukkuvaa ilmaisua sille ei koskaan ole mahdollista tehdä, vaan siitä tulee rullakoira. Nyt siis päätettiin, että opetetaan Milalle rulla, tehdään siitä sille niin tärkeä kuin vain voi. Sen tarvitsisi hakea maalimieheltä vain tuo rulla ja tuoda se minulle, eikä sen tarvitse jäädä sinne maalimiehen luo. Katsotaan tepsisikö tuo sitten. Ärrh, ottaa niin pattiin, olen vähän semmoinen kaikkihetinyt -tyyppinen ihminen. Mutta eiköhän se tästä. Koira on vielä nuori ja onhan meillä aikaa. Lopetetaas kuitenkin postaus johonkin positiiviseen! Ohessa ihan pienen pieni pätkä esineruudulta :) Muistakaahan, että siinäkin ollaan vielä lapsen askelissa, joten se esineen tuominen on vähän tuommoista häslinkiä :D


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kuulumisia kuvien kera

Terveppä taas. Ukko on jälleen pitänyt konetta omiin nettisivupuuhailuihinsa, joten meikäläisen päivittelyt on jääneet vähän kiven alle. Kyllähän mä sen bloggerin latasin puhelimeeni, mutta puhelimella ei saa kovin hyviä kuvia postauksiin ja itse olen sitä koulukuntaa, joka tykkää ihastella muiden komeaakin komeampia kuvia :) Onneksi sain perjantaina uuden puhelimen (Samsung Galaxy Note 3) ja siinä on hieman parempi kamera, niin ehkäpä minä nyt sitten joudan myös puhelimella päivittelemään.

Jaa-a kuulkaas ystävät ja kylänmiehet. Se alkaa kevät kolkutella ovella! Ilma on lähes joka päivä kuin morsian, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Iskee useasti hirveä inspiraatio lähteä esineruutuilemaan ja kentälle tottistelemaan, mikä on tietysti vain ja ainoastaan positiivista. Onko muillakin jo kevättä rinnassa? :)
 
Vahinkolaukaus. Ei ole aseteltu vaan tyttö seisoskeli omiin nimiin palloa odottaessaan.
Heitäppä kuule se pallo minulle.

Niin se pallo.
Hei camoon, heitä nyt se pallo!

Wooppaaa, palloo!

Ollaan nyt Milan kanssa oikein innostuttu urakalla esineruutuilemaan! Sehän on toistaiseksi meille vielä uutta ja ihan lapsen askelissa tässä vielä mennään. Tulee kyllä niin positiivinen fiilis, kun Mila uppoaa esineruudulle niin hyvin ja tekee kunnolla työtä, kun taas sitten hakumetsällä hieman tökkii. Taitaa olla joku maalimiesmotivaatiopuutos, koska kyllä se useasti sen maalimiehen löytää, mutta sitten tuo vain hylkää sen. Katsotaan nyt sitten miten tässä edetään, vai edetäänkö ollenkaan. Ehkä olisi parasta vain ottaa hiukkasen takapakkia ja tehdä helpompia treenejä.
 

Hieman paistaa arska silmiin :D
 

Tottikset sujuvat vihdoin ja viimein. Olen niin kauan kironnut tuota meidän seuraamista kun kontakti on ollut hukassa ja koira edistää ja kulkee vähän milloin missäkin. Olen siis vaihtanut narupallon takaisin palkaksi ja edennyt ihan vain askel kerrallaan. Kannatti, sillä koirakin alkaa vihdoin hiffaamaan missä mennään, oikea paikka ja kontaktikin alkavat pysymään. Onnistumiset tuovatkin ihan mieletöntä inspiraatiota jatkaa treenaamista!

Koirani on niiiiiin viisaan näköinen.

Mutta osaa se poseeratakin.

Kevään ensimmäinen rantareissu Hietasaaressa.


Leppoisaa kevättä kaikille!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Elossa ollaan!

Huh, johan taas tuli järkyttävän pitkä kirjoituskatko, pahoittelen. Tällä kertaa syy ei oikeastaan ole minun vaan mieheni. Hän on suunnitellut logoa ja kotisivuja HietskuRock -festareille ja toisinsanoen hän on ominut koko koneen itselleen. Jos kiinnostaa käydä tutustumassa sivuihin, niin KLIK! Ajattelin ladata puhelimeeni bloggersovelluksen, niin pääsisin useammin kirjoittelemaan, mutta eihän se tietenkään ole yhtä mukavaa, kuin itse tietokoneella päivittäminen.

Mitä viimeaikoihin tulee, niin eipä meille oikeastaan sen kummempia kuulu. Hakumetsällä on mennyt ihan hyvin, ollaan käytetty maalimiehellä pressua, että tyttö on joutunut oikeasti käyttämään sitä nenäänsä. Tottikset on jälleen hieman junnannut paikoillaan, mutta olen vaihtanut nyt palkaksi jälleen narupallon. Se nostattaa hyvin Milan viettiä. Pakko kyllä mainita viime tottiksista suurena WAU:na paikkamakuun. Mehän ei siis oltu tehty sitä aikaisemmin häiriön alaisena ollenkaan, mutta Mila pysyi kuin liimattuna maassa vaikka parin metrin päässä oli toinen koira ja sen ohjaaja joka ramppasi menemään edes takas. Hieno tyttö ♥

Olen muuten aina ihastellut muiden sisällä otettuja kuvia. Omani eivät juuri koskaan onnistu, mutta onneksi löysin siihen apua. Kiitokset vain Ilonalle Tee se itse salamahajotin -postauksesta! Jos jäi kiinnostamaan, niin käy kurkkaamassa Ilonan blogista tuo kyseinen postaus, KLIK! Innostuin siis tänään testaamaan miten tuo toimii ja toimiihan se! Tässä muutama tuotos;

Mitä sulla siellä rapisee??


Remukin pääsi kuvattavaksi.

Salama heijastuu kivasti seinille Remun mielestä!

Sopiiks et mä vaan makaan tässä ja näytän nätiltä??

Ai ei vai??

Kuule mua ei sun testailut kiinnosta...

Milan bestis Juice ♥

Katso kuinka ylväs olen. No niin. Otas nyt se kuva!

Hoaah tää mannekiininä oleminen on väsyttävää puuhaa...

Otan pienet nokoset.

Graaa, äitiii lopeta jo se kuvaaminen!

Kylläpäs nämä kuvat näyttääkin kohinaisilta. Ei ne kyllä koneella olleet tuon näköisiä. Weird.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Tottistreeneissä

Täytyy myöntää, että tuo raskauden loppuvaihe sai jotenkin unohtamaan kaikenlaisen treenaamisen. Hävettää, että jäi nuo tottiksetkin aivan retuperälle, mutta nyt vihdoin kun meilläkin lähti taas AO:n tottikset pyörimään, niin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Näin ollen siis pakkasin saksalaiseni autoon ja huristelin paikan päälle.

Alku siinä vierähtikin höpistellessä, kun uusi koirakkokin oli ilmestynyt. Hieman siinä meinasi syväjää yrittää hiipiä luihin ja ytimiin seistessä, mutta sitten kun haki koiran autosta niin johan alkoi lämpöä tulemaan :) Saimme treenata Milan kanssa loistavasti häiriön alaisena kun toinen koirakko treenasi näyttelyjuttuja samalla siinä sivussa. Parit haukut pääsi livahtamaan, mutta kun aloitin treenaamisen niin johan unohtui toinen koira! Ah, rakastan tuon koiran innokkuutta ♥

Seuraamista olen ehkä vältellyt, joten tänään päätin treenata sitä. Imuuttelulla mentiin juurikin siksi, että sitä ei ole juurikaan tässä tullut harjoiteltua, mutta kuulemma hyvin meni! Lisäksi treenasin hieman jääviä ja seisomista. Positiivinen maku jäi näistä treeneistä ja nyt täytyisi vaan yrittää pitää yllä tätä intoa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään pysyä aktiivisena :)



maanantai 3. helmikuuta 2014

Eläinlääkärissä

Tänään oltiin jännän äärellä, kun lähdettiin eläinlääkäriin rokotusta varten! Jaa mikä jännä, hyvinhän tuo meni :) Vastaanotossa meitä oli ranskanbulldoggi heti vastassa, eikä Mila sanonut sanaakaan. Vasta kun ranskis alkoi häsläämään ja pitämään pientä meteliä niin Mila haukahti pari kertaa, mutta se oli siinä. 

Omaa vuoroamme odotellessa käytin Milan puntarilla ja 24,7kg näyttäisi elopainoa olevan, pieni sirpula. Kerroin eläinlääkärille, että tytön korvat hieman punoittaa ja tulehdushan sieltä toisesta korvasta löytyi, saimme korvatipat. Täytyy jatkossa lenkkien jälkeen tarkasti katsoa tuon korvat, Mila kun on tuommoinen tyypillinen saksalainen, että lumihangissa rakastetaan sukellella. Ell tutki lisäksi samalla myös silmät ja suun, hienosti antoi tutkia hampaatkin! Ja kaiken tämän aikana tyttö seisoi nätisti pöydällä. 

Sitten se mikä minua tässä parin päivän aikana on huolettanut, eli kerroin koiran takapuolen karvojen hieman punertavan ja että Mila välillä nuolee sieltä. Kyseessä saattaa eläinlääkärin mukaan olla atopia, mutta takuuseen hän ei mennyt. Vaihtoehtoisesti saattaa olla, että anaalirauhaset ovat niin täynnä, että ne kutiavat ja ärsyttävät koiraa. Ell tyhjensi rauhaset ja nyt vain täytyy seurata auttoiko se, vai pitääkö tehdä jatkotutkimuksia. Ja sitten saatiinkin jo piikki niskaan ja se oli siinä se reissu. On mulla vain reipas koira :) 

Nyt täytyy vain toivoa, että rauhasten tyhjennys auttoi, eikä tarvitse esimerkiksi lähteä ruokavaliota muuttamaan.. Huoh. No jotain hyvää tähän loppuunkin, tulossa on kuvapostaus Björköbyn vaellusreitiltä! Tässä teille maistiainen :) 




sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sunnuntaitreenailua

Tämä on ensimmäinen puhelimella kirjoitettu teksti, joten pahoittelen, mikäli tämä näyttää erilaiselta kuin muut tekstit. Olkoon tämä testipostaus.

Tänään oli loistava sää hakumettälle, vain -4 astetta, joten ei ollut liian kylmä, eikä liian lämminkään. Tallasimme alueen ja lähdimme suunnittelemaan ensimmäisen koirakon treeniä. Itse pursusin intoa ja odotin innolla omaa vuoroani.

Olimme Milan kanssa kolmas koirakko ja päätimme tehdä helpon treenin, koska meillä on ollut niin pitkä tauko (toki olimme viime sunnuntaina treeneissä, mutta sen tauon huomasi kyllä kankeana suorityksena). Ensimmäinen maalimies oli puoliksi valmiina jo metsässä, niin että Mila pääsi näkemään mihin se ukko oikein menee. Ääniapua emme ottanut, ettei koira yritä aina äänen perusteella löytää. Mila ei oikein tahtonut irrota joten pyysin sen takaisin ja maalimies tuli näkyville vähän heilumaan ja sen jälkeen lähetin uudestaan. Löytyihän se ukko sitten viimein! Toinen maalimies oli valmiina piilolla, heilui vähän että koira näkee ja laskeutui piiloon. Tänne koira lähti hyvin, mutta siitä huomasi että se ei käyttänyt nenäänsä ollenkaan, vaan juoksi suoraan sinne missä näki maalimiehen heiluvan, joten otimme vielä kolmannen maalimiehen. Maalimies lähti keskilinjalta juoksemaan, niin että Mila näki metsään mentävän ja sitten käänsin koiran pois, niin että se ei pääse näkemään mihin ukko menee. Kun maalimies oli päässyt piiloon, lähetin Milan etsimään. Meinasi jo muutama ärräpää päästä, kun koira lähti väärään suuntaan ja meinasin jo kutsua sen takaisin, kunnes yhtäkkiä huomasin että se sai hajun ja alkoi tekemään töitä. Nuan vain löytyi kolmas maalimieskin! Ai että mamma oli ylpeä, tästä se taas lähtee :)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rikotaan hiljaiselo!

Hellurei ja hellät tunteet! Johan on ollutkin pitkä kirjoitustauko taas, olen hyyvin pahoillani tästä. Viimeinen postaus olikin uudesta syksyisestä ulkoasusta. Noh, nyt on uusi, entistäkin ehompi TALVINEN ulkoasu! Ja tämä ulkoasu rokkaa kyllä, ainakin omasta mielestä. Tähän hiljaiseloon on tietystikin pienen pieni selitys. Olenkin jo edellisissä postauksissani maininnut raskaudestani ja poikahan meille sitten syntyi 31.12.2013!

Jouduin erinäisistä syistä olemaan viikon sairaalassa, joten kotiutumispäivän koitettua emme tuoneet vauvaa yhtä aikaa kanssani sisään. Voitte nimittäin kuvitella mikä saksalaisvieteri siellä oli vastassa, olinhan ollut hurrjan kauan poissa! Hyvä, että koira ei hypännyt jo lennosta syliini kun astuin ovesta sisään. Matot juostiin rullalle, vesikippo läträttiin pitkin kämppää ja sitä vinkumisen määrää! Tyttelin juostua enimmät riemurallit, toimme vauvan turvakaukalossa sisälle ja annoimme tulla haistelemaan. En tiedä oliko se vauvantuoksu, vai pelkäsikö Mila vähän sitä kaukaloa, mutta pienet pöhinät täytyi karvat pystyssä päästää. Istahdin itse lattialle vauvan viereen ja pyysin Milaa tulemaan lähemmäs ja haistelemaan. Alkoi jo sujua paremmin, mutta aivan täysin rennoksi koira ei kuitenkaan vielä tullut, niskavillat pysyi pystyssä. Otin vauvan syliini ja kävelin sohvalle istumaan. Milan karvat laski ja uteliaisuus voitti. Mikä tämä on? -näytti olevan Milan päässä. Annoin Milan vähän pestä vauvaa ja hetken päästä Mila jo rentoutuikin. Nykyään on sisäistänyt pojan jo ''laumaan'' :)

Ensimmäinen yhteinen kuva Milasta ja pojasta :) ♥
Blogini ei ole ainoa joka on kärsinyt hiljaiselosta. Loppuraskauteni alkoi verottamaan, joten meillä oli hieman taukoa hakumettältä ja jopa tottiksesta. Nyt on onneksi jo alkanut arki pyöriä sen verran hyvin, että olimme sunnuntaina pitkästä aikaa hakumettällä ja tottikset vedettiin siihen päälle. Tähän ei sovi nyt mikään muu, kuin we're back in business!